Millaiset pelaajat, sellainen kenttä

Luin Hesarista kolumnin. Se pani ajattelemaan.

Jussi Pullinen pohdiskeli kolumnissaan kansalaisten ja poliitikkojen vastuita.  Ne liittyivät yhteiskunnalle koituviin hyötyihin, joita saavutettaisiin mikäli kansalaiset liikkuisivat enemmän. Päinvastaisessa tilanteessa luvassa olisi paitsi inhimillistä kärsimystä, myös valtavia kuluja.

Pullinen ei osoitellut sohvalle jämähtäneitä kansalaisia, vaan poliitikkoja, jotka kyllä ”mainostavat” kansalle liikuntaa, mutta eivät suunnittele ja toteuta ratkaisuja, jotka oikeasti lisäisivät liikkumista.

Pullinen totesi, että ratkaisut jäävät tekemättä, koska ei uskalleta kajota nykyihmisen keskeiseen arvoon, mukavuusvapauteen. Vaikka tiedetään liikkumattomuuden hinta ihmiselle ja koko yhteiskunnalle, oma mukavuus tässä ja nyt on tärkeämpää.

Miksi Pullisen pohdinta vei ajatukseni golfiin? Siksikö, että golfia harrastavat kansalaiset hoitavat liikuntavelvoitteensa niin mallikkaasti?

No ei. Minut herätti Pullisen lanseeraama mukavuusvapaus, arvo, jonka mukainen valinta tuntuisi mieluisalta juuri nyt, mutta josta voi koitua myöhempää haittaa itselle tai koko yhteisölle. Juuri sellaisia valintoja golfissa tehdään kaiken aikaa.

Kaivaako tiitikku maasta avauksen jälkeen? Heittääkö tikun palaset roskakippoon? Paikatako lyönnistä tiille tai väylälle syntynyt ammottava aukko? Tiputtaako roska roskikseen vai sen viereen? Etsiäkö alastulojälki griiniltä ja korjata se?

Nämä golf-haasteet eivät todellakaan paini samassa sarjassa yhteiskunnallisen liikkumishaasteen kanssa. Mutta mukavuusvapauden näkökulmasta rinnastus toimii. On paljon mukavampaa jättää kentälle syntyneet jäljet korjaamatta kuin korjata ne.

Toivon, että rinnastamisen mahdollisuus loppuu tähän. Pullinen nimittäin toteaa kolumnissaan, että jos liikkuminen ei lisäänny vapaaehtoisesti, viimeinen keino voi olla mukavuusvapauden loppu.

Sitä me emme halua golfiin. Ainakin itselleni yksi lajin suurista hienouksista on luottamus pelaajaan: tämän rehellisyyteen, muiden pelaajien huomiointiin ja kentästä huolehtimiseen. On kuitenkin tosiasia, että viime vuosina näiden lajin kannalta oleellisten perusasioiden viestiminen – ja toteutuminenkin – on jäänyt vähemmälle kuin aiemmin.

Siksi SHG:n kentillä on tänä kesänä käynnissä #meidänkenttä –kampanja. Haluamme muistuttaa, että kenttä on sellainen, millaiseksi pelaajat sen jättävät.

Yhdelläkään golfkentällä Suomessa ei ole niin paljoa henkilökuntaa, että kenttä voitaisiin pitää priimakunnossa joka kolkastaan. Meitä golfareita on sen sijaan kentällä joka päivä satoja. Kun jokainen meistä kyykistyy lyönnin jälkeen korjaamaan jäljet, saamme monin verroin paremmat pelipinnat.

Kenttämestari kertoi, että viime vuonna osaa tiipaikoilla tönöttävistä turveseoslaatikoista ei tarvinnut täyttää uudestaan kertaakaan. Tämän kauden jälkeen olisi kiva kuulla, että joitakin laatikoita on jouduttu täyttämään jopa viikottain.

Kenttä on sellainen kuin ovat sen pelaajat. Joten eiköhän yhteistuumin kauhota tiipaikkojen turveboksit tyhjiksi. Ja otetaan uudet mustat turveseoskassit käyttöön ja tasoitellaan väylien kolot niin hienoiksi että! Griinihaarukkaa käytetään vähintäänkin entiseen tahtiin, sillä alastulojälkien korjaamisesta saamme kenttämestarilta jo nyt kehuja.

Kenttä on omaisuus, jonka todellisen arvon ratkaisee pelaajayhteisö. Mitä paremmin kentästä huolehdimme, sitä korkeammalle sen arvo nousee. Eikä sovi unohtaa sitä arvostusta ja mielihyvää, jonka huolehtija itse saa.

Minä ainakin aion tinkiä mukavuudesta ja lupaan pitää huolta kentästä. Lupaathan sinäkin? 

—

#meidänkenttä -kampanjan materiaalit alkavat valmistua ja tulevat näkyville ensi viikonlopusta alkaen. Tästä voit kurkata ennakkoon!

28.5.2023
annan sanani
kauhon, täytän ja tamppaan
pinnat hienoiksi